|
© Niina Tolonen |
Minä näen paljon todella omituisia unia. Unista kirjoittaminen ei ole sekään uusi keksintö, mainittakoon esimerkiksi
Pasi Ilmari Jääskeläinen, joka myös hyödyntää alitajuntansa materiaaleja. Olen kirjoittanut unistani pitkässä fantasiakässärissäni ja dystopia-NaNoni pohjaidea on sekin unesta. Alla muutamia viimevuosina ylöskirjoittamiani unia. Unipäiväkirjan pitäminen on hyvin mielenkiintoista. Jos herätessäsi muistat unesi, suosittelen sen ylöskirjoittamista. Esimerkiski minun uneni ovat usein elokuvamaisia ja niissä on välillä hyvin (ainakin omasta mielestäni) nerokkaitakin juonen kuljettamisen ja maiseman kuvauksen keinoja.
10.4.2011
Olin ajelemassa Arnold Schwarzeneggerin kanssa, vaikka minulla ei oikeasti edes ole ajokorttia. Arska istui "pelkääjän paikalla" ja hänellä oli otsassa
pieni, verta vuotava haava, johon hän meinasi kuolla. (Kenties hän pelkäsi oman verensä näkemistä ja oli siksi shokissa. Olin ilmeisesti viemässä miestä sairaalaan.) Haastelinpa englanniksi
siihen, että on se tosi elämä vaan vaikeampaa kuin leffoissa! (Mahtaakohan kukaan muistaa enää sitä elokuvaa, jossa Arska tulee leffasta reaalimaailmaan,
Last Action Hero.)
27.9.2011
Olin vesitasolentokoneessa. Minun tehtävänäni oli tutkia outoa tekstiä,
joka oli jossain laaksossa. Se näkyi hyvin ilmasta käsin ja huusin
lentäjälle, että se nostaisi koneen korkeammalle. Teksti oli "AVOID" ja
kun lensimme sitä kohti, jouduimme seurueeni kanssa
aikamatkalle kaukaiseen menneisyyteen, ennen ihmisiä ja Madagaskarin
merestä nousua. Laskeuduimme veteen ja rannalle pästyämme krokotiili
uhkasi tulla tekemän lähempää tuttavuutta meihin. Murisisin sille ja se meni pois.
9.4.2012
Olin rikospaikkatutkija. Löysin murhapaikan kasvillisuudessa ilmenevien
anomalioden (poikkeamien) avulla. Jokin kasvi kasvoi tietyllä alueella paremmin kuin se
luonnollisesti voisi. Kyseessä oli suon reuna. Menin hieman tulvineen
suon ylittävälle pitkospuulle, liukastuin märillä lankuilla ja kaaduin
mahalleni polulle. Suosta nousi molemmin puolen minua murhattujen ruumiita.
|
© Niina Tolonen |
21.8.2012
Siskoni
oli muuttunut zombieksi, mutta toisin kuin tavallista, hän ei muuttunut aivottomaksi
olioksi, vaan jatkoi normaalia elämäänsä lastensa kanssa. Välillä hänen piti
puuteroida naamaansa, "jottei kuolio näy". Sain myös selville erään
toisen (aivottoman) zombien kanssa, että zombien sylki ei ole vaarallista
(kyseinen zombie kuolasi paljon ja sain sitä päälleni), vaan ainoastaan veri
oli myrkyllistä. Sylki oli kirkasta ja veri valkoista ja jos sitä sai
päällensä, oli varmasti vaarassa muuttua zombieksi.
16.11.2013
Jälleen yksi zombieuni. Asuin zombieapokalypsin jälkeisessä yhteisössä. Miljöö oli täynnä
huonokuntoisia taloja ja ruosteisia autoja. Keskusaukiolla oli kokoontuminen, kunnes sinne tuli miehiä huutaen, että jostain on
päässyt zombeja leiriimme. Alkaa kauhea paniikki ja ihmiset juoksevat
kuka minnekin.
Itse lähden uimalla pakoon. Uidessani tunnen jotain limaisaa allani ja takanani. En tiedä ovatko ne zombeja, veteen pudonneita oksia, levää vai kiviä, mutta tunne saa minut lievästi pakokauhuiseksi. Päädyn pienelle lähisaarelle tai niemeen. Rannan tuntumassa on talo. Asukkaat ovat juuri
lähdössä tandempyörällään liikkeelle, piiloudun puun taakse. Kun perhe
on lähtenyt, menen heidän taloonsa etsimään asetta. Sisällä onkin vielä
lisää ihmisiä, kyseessä on kommuuni.
Jossain
vaiheessa tajuan, että sisällä on zombie, jonka käyn hoitelemassa
iskemällä lihaveitsen leuasta läpi aivoihin. Tässä vaiheessa hukkaan
veitsen. Menen talon yläkertaan ja sieltä ikkunan kautta katolle (miksi,
se ei aivan selvinnyt). Kierrän katolla talon etupuolelle ja pudottaudun
maahan kuistin kohdalta. Pyydän ikkunan kautta jotain uutta asetta sisälle jääneiltä
ihmisiltä, saan käteeni pienen lastan, jota käytetään
öljyvärimaalauksessa värien kaapimiseen.
Pihaan ajaa
poiliisiauto. Kaksi miestä tarttuu yksi kummastakin kädestäni ja minua
ryhdytään raahaamaan kohti läheistä pientä metsikköä. Miehet aikovat
kaataa säkillisen muurahaisia päälleni (kenties paikallinen
rangaistussysteemi, mutta en tiedä mistä minua rangaistaan), pakenen ja
kaadan säkin miesten päälle.
Juoksen tietä eteenpäin. Vanhoja autoja on
kasattu tienposkille ja metsään. Tässä vaiheessa tajuan, että mukanani
on Walking Dead-sarjan Daryl. Menemme yhdessä erikoisen näköisen
katoksen luokse. Kyseessä on prosessointi keskus, joka muuttaa meriveden
makeaksi vedeksi (tai puhdistaa järvivettä juomakelpoiseksi). Katoksen
ohi ajaa jeeppi, jonka kattoikkunasta seisoo ja huutelee ilmeisen humalainen tai
muutoin anarkistinen ihminen. Osa tiestä on tulvinut. Auto
roiskauttaa vettä prosessointikeskuksen koneistoon, joka räjähtää.
Vesiastioihin
ilmestyy mustia pisteitä. Daryl kertoo niiden olevan ei-materiaa. Siis
jotain muuta kuin materia tai anti-materia. Katson taakseni ja seinään
on jäänyt varjokuva minusta. Menemme johonkin varastoon ja seuraamme
liittyy Walking Dead-sarjan Carol. Tajuan, että olen kauhean ihastunut Daryliin ja Carolin
läsnäolo tekee minut mustasukkaiseksi.
Etsimme varastosta jotain
hyödyllistä. Daryl pyytää Carolin ulos. Olemme juuri aikeissa
suudella, kun ulkoa kuuluu hitaasti lähestyvän auton ääni. Piiloudumme
ja... tässä vaiheessa herään. Miksi unen piti päättyä juuri, kun alkoi olla kiinnostavaa?
19.4.2014
|
© Niina Tolonen |
Maahan tuli avaruusolentoja ratsastaen dinosauruksilla. Dinoja ei ollut kesytetty, vaan ne olivat mielenhallinnan alaisia. Tämä hallinta kuitenkin petti ja dinot ryhtyivät jahtaamaan ihmisiä. Yhden dinon sylki oli syövyttävää happoa. Olin piilossa kahvilassa, kun ohitse kulki T-Rex mutisten (kyllä, mutisten) raptor, raptor, raptor... Myöhemmin juoksin tunnelissa ja pakenin violettia, tappavaa usvaa.
Millaisia unia sinä näet?